Sukukirja: "Pirnes-nimen ja suvun jäljillä" 

(ISBN 952-91-9996-1)


Sukukirjan on kirjoittanut yhdistyksemme puheenjohtaja Unto Pirnes. Hän on syntynyt Kiteellä valtakuntien rajan tuntumassa, aivan lähellä sukumme kaksisataavuotista asuinpaikkaa Matkaselkää. Kirjoittaja toivoo kirjan osaltaan yhdistävän sukua, lisäävän tietoutta suvun vaiheista sekä toimivan perustana jatkotutkimukselle. 

Tarinan runkona toimii yleinen historiakehys, johon suvun asuinpaikat on suhteutettu. Tämän pohjalta muodostuu elävä kuvaus eri sukupolvien ihmisten oletetuista elämänvaiheista. Sukupolvikaaviota ja perhetauluja elävöittävät suvun ihmisten elämänkulkuun liittyvät henkilötarinat. Oma mielenkiintoinen tarinansa on suvun nimen merkityksen ja alkuperän pohdinta. 

Kirjan ensimmäinen painos on loppunut. Kirjaa voi tällä hetkellä lainata ainakin Suomen sukututkimusseuran kirjastosta sekä Oulaisten kirjastosta.
Vapaakappale kirjasta on lähetetty Turun, Jyväskylän, Oulun ja Joensuun yliopiston kirjastoon. 
 
Uusintapainos ei ole tarkoituksenmukainen. Olemme käynnistäneet Haapaveden- ja Karjala Pirnesten yhteisen tutkimus- ja julkaisuhankkeen. Julkaisu tulee täydentämään ja syventämään ensimmäistä sukukirjaa. Ennakkovaraukset kirjasta voi jättää tekijälle.

Pöytäviiri eli standaari 

Marmorijalustalla seisovassa viirissä on sukumme tunnus: puna-mustalla pohjalla virtaava hopeinen joki sekä sen rannalla koivu. Yhdessä ne kuvaavat elämän ja sukupolvien virtaa sekä sukumme juurevuutta, elinvoimaa ja kasvua. 

Saadusta palautteesta päätellen viiri on erittäin onnistunut. Se soveltuu mainiosti vaikkapa merkkipäivälahjaksi.Viirit ovat tällä hetkellä loppuunmyyty. Teemme lisätilauksen kun saamme riittävästi ennakkotilauksia. 

Tilauksen viiristä voit jättää joko puheenjohtajalle
 tai sihteerille. Hinta tulee olemaan 40 - 45 euroa.

Sukuviiri   (Suuremman kuvan näet tästä

Uutena sukutuotteena on isännänviiri. Hinta koosta (pituus ja leveys) riippuen on 80 -100 €. Kun tilaat viiriä, valitse viiri lipputankosi pituuden mukaan, sillä viirin pituus on yleensä puolet lipputangon pituudesta. Saatavissa on viirejä 6, 8 ja 10 metrin tankoihin.  

Tilauksen viiristä voit jättää joko Unto Pirnekselle 
(puh. 0400 249 827) tai 
Arja Norrikselle, (puh. 050 377 7365). 

Kauppakassi 

Kauppakassi Karjalan Pirnesten omalla painatuksella.  

100 % puuvillaa 

Koko 38 x 42,5 cm 

Hinta 3 €, 5 kpl. 28 €, 10 kpl, 26 € + postikulut. 

Tilauksen tuotteista voit jättää joko puheenjohtajalle tai sihteerille.